En tiedä mitä seuraavaksi

​Olen ollut koko aikuisikäni ylipainoinen. Ennen lapsia olin niin hoikka, ettei minua huolittu verenluovutukseenkaan, ja äitini on kertonut myöhemmin epäilleensä anoreksiaa tai huumeiden käyttöä syyksi sille, että olin niin hoikka. 

Toisen asian kanssa hän oli lähempänä totuutta. Ei minulla anoreksiaa ollut, mutta syömishäiriö kylläkin. Sairaalloinen lihomisen pelko. Kuvitelma että yhden keksin syöminen paisuttaa vatsani suureksi. 

Raskauden aikana olo oli koko ajan hankala, huonovointinen. En osannut tulkita asiaa, vaan luulin minulla olevan nälkä, joten söin. Lihoin esikoista odottaessa noin 25 kiloa. Se oli  lähtölaukaus sille, ettei kehoni enää koskaan sen jälkeen ole osannut antaa oikeita viestejä. 

Ensimmäinen varsinainen laihdutus tapahtui esikoisen syntymän jälkeen. Sain itseni noin 8 kilon päähän lähtöpainosta. Sitten uusi raskaus ja uusi ja uusi…. Paino heilahteli reippaasti laidasta laitaan ja uudet sekä erilaiset laihdutusmetodit seurasivat toisiaan. Niistä oli aina hetken apu, paino pysyi alhaalla sen aikaa kun oma henkinen kapasiteetti ei tarvinnut lohtua…

Viimeksi olen ollut suht normaalipainoinen vuonna 2009. Olin juuri laihduttanut edellisen lapsen jälkeen. 

Jossain kohtaa löysin Syömishäiriöliiton, ja ilmoittauduin heidän hankkeeseen, jossa oli muita BED- oireesta kärsiviä. BED- binge eating disorder, eli ahmimishäiriö suomeksi. Ensimmäistä kertaa paneuduin häiriön äärelle. Yritin opetella ettei pidä rankaista itseään ahmimisen jälkeen, ja ettei ole sallittuja ja kiellettyjä ruokia. En osaa tätä vieläkään. 

Paino sahaili edelleen. Kun otin taas tiukan linjan ja jälleen kerran pakotin itseni dietille, vannoin että se on viimeinen. 

Se onkin, sillä enää en jaksa ainuttakaan diettiä. Minun syömiskäytös ja -ajatukset ovat niin sekaisin, ja mieli kuormittuu pelkästään siitä ajatuksesta että yritän edes hallita syömistä. 

Tiedon puutetta se ei ole, ravitsemusterapia siinä muodossa missä sitä on tarjottu, ei ole saanut kuin paineet kasvamaan. 

Olen käyttänyt joitakin vuosia painonhallintaan käytettäviä lääkkeitä, ensin suun kautta, sitten injektiona. Olen ollut lihavuusleikkausjonossa noin 1,5vuotta. Nyt tarinani alkaa tulla loppuun. 

Ei, en ole menossa leikkaukseen. Olen kipuillut asian kanssa kauan, ja päätynyt siihen että ei, en pysty

Ei, lääkkeistä ei ole ollut minulle juurikaan apua. Olen 4 vuoden aikana laihtunut 10kiloa, mutta nyt en käytä enää lääkkeitäkään. Väsyin niiden aiheuttamiin haittavaikutuksiin. 

Pahimmillaan olin pyörtymispisteessä pöntöllä tärisevä ihminen, jolla oli kovat vatsakrampit, ja joka oksensi ja paskansi yhtä aikaa. Enkä liioittele yhtään. 

Suolen toiminta alkoi olla todella epävakaata. Kun ulostustarve tuli, aikaa pöntölle menoon oli 10 sekuntia. Oli aika lopettaa. 

Nyt minulla ei ole mitään suunnitelmaa tulevaisuudelle. Pistettävän lääkkeen lopettamisen jälkeen ruokahalu on räjähtänyt. En myöskään hallitse syömisen himoa ja syömiseen liittyvä stressi on noussut, joten toki huojennan itseäni syömällä lisää. 

En oikeasti tiedä mitä seuraavaksi teen 

Olen laihduttanut, ollut dieetillä, yrittänyt opetella syömään, yrittänyt opetella olemaan laihduttamatta, käynyt ravitsemusterapiassa, käyttänyt lääkkeitä ja ollut puolitoista vuotta lihavuusleikkausjonossa. Olen lukenut ja kuunnellut ja analysoinut tätä asiaa ihan liikaa.

Tietoa minulla kyllä on.

Ja silti olen tässä.

Leikkaus olisi yksi vaihtoehto, mutta minä en pysty siihen. Lääkkeet olen nyt lopettanut, koska niiden kanssa tuli yksinkertaisesti raja vastaan. Dieetille en enää halua. En jaksa sitä samaa kehää enää yhtään.

Mutta mitä sitten?

Jos en laihduta, mitä teen?
Jos en käytä lääkettä, mitä teen?
Jos en mene leikkaukseen, mitä teen?

Siinäpä se. En tiedä.

Tuntuu todella oudolta, kun olen vuosikausia yrittänyt ratkaista tätä asiaa ja nyt minulla ei ole mitään seuraavaa suunnitelmaa. Enkä taida tällä kertaa tehdä sellaista väkisin.

En halua enää maanantaina aloittaa uutta elämää. En halua uusia sääntöjä, kiellettyjä ruokia, kalorimääriä tai sitä tunnetta, että olen taas epäonnistunut, kun en pystynyt tekemään niin kuin piti.

Minä olen tehnyt tätä tarpeeksi.

Joten nyt ollaan tässä.

Painoa on liikaa. Syöminen on edelleen hemmetin hankalaa. Ruokahalu on lääkkeen lopettamisen jälkeen ihan jotain muuta kuin ennen ja syömiseen liittyvä stressi on kasvanut.

Enkä minä tiedä, miten tämä ratkaistaan.

Tiedän vain sen, että entiseen en enää halua takaisin.

Ja ehkä siinä on tällä hetkellä ihan tarpeeksi.