Kissakoti

 Yksi tärkeä tieto minusta on se, että olen äiti, mamma, myös neljälle kissalle. Sen jälkeen kun ihmislapsia ei asu kodissani enää joka päivä, identiteettini hoivaajana on siirtynyt kissoihin. 

Puhun kissoille, nimitäin heille itseäni äidiksi tai mammaksi. Puolisoni on iskä.  - Tuletko mamman kanssa päiväunille? - Sano iskälle että on jo ruoka- aika. Emme siis pääse tästä roolista vielä hetkeen, ja hyvä niin, meidän mielellä ei ole varaa menettää ainuttakaan rakkauden kohdetta. 

Kotimme on kuorrutettu kissankarvoilla. FURniture on totta meidän kotona. Pöydälle jätetyistä kahvikupeista saa kahvin kanssa kaupan päälle todennäköisesti edes pari karvaa, jopa ruokalautanen, jonka otat kaapista, saattaa sisältää bonuksen siinä vaiheessa kun lautaselle on saatu ruoka ja tuotu omalle paikalle. 

Oma juttunsa on sitten tietenkin tekstiilit. Sohvan saa imuroida noin joka toinen päivä, lattioista pitää huolen Sirpa, ahkera roboimurimme. Tekstiilejä tuuletan kuivausrummun viileällä ohjelmalla, joka irrottaa jonkin verran karvaa. 

Nykyään kissoille laitetaan yöksi makuuhuoneen ovelle viesti "no entrance", sillä kyllästyin muutamaan seikaan. Kissa haluaa nukkua samalla tyynyllä. Suloista, mutta ei. Missä minun päälle on siis tila?  Kissa haluaa oikeastaan nukkua minun naamalla. Anteeksi mutta mistä hemmetin raosta hengitän? Joskus tuntui että olisi niellyt ja hengittänyt kissaa koko yön, koska kurkussakin tuntui karvoja. Luultavasti siis jos joskus minulle tehdään ruumiinavaus, keuhkot ja suolisto on täynnä kissankarvaa. 

Ajattelemme kissoja melkein kaikessa. Heille oleskelupaikkoja, leluja, millaista ruokaa, millainen ruokinta-aikataulu, mitä hiekkaa, millaiset vessat. Mikään näistä ei rasita, koska kissat on perheenjäseniä. On kuitenkin yksi asia mikä saa usein hermostoni ylivirittymään, vallankin kun olet juuri herännyt ja avaat makkarin oven.

Naukukonsertti! Tottakai on oletusarvo kun palvelija herää, että palvelu tapahtuu välittömästi. Ei meillä. Jos olen yksin kotona, mun ensimmäinen homma on, mikäli siis kissat alkaa heti naukua ja piirittää minut, laittaa vastamelukuulokkeet korviin. On suojeltava sen verran omaa kuormittumista heti aamusta alkaen. Jos kello on jo 9, mikä on meidän kissojen aamupala-aika, pyrin ruokkimaan heidät heti, sitten saan juoda kahvini rauhassa, ja ehkä syödäkin rauhassa. Siis ehkä. Useinhan tässä pöydällä parikin nenänpäätä tuoksuttelee, löytyykö mamman lautaselta jotain heitä kiinnostavaa. 

Kissojen ehdottoman ihana puoli on se, jos he ovat ihmisrakkaita, he hakeutuvat vallankin oman ihmisen läheisyyteen melkein keinolla millä hyvänsä. Joten päiväunille sohvalle kuukahtaessa minua kuorruttamaan tulee tuota pikaa yleensä kaksi kissaa. Miehen pelatessa tietokoneella iskää erityisesti rakastava karvalapsi kiipeää hänen olkapäälle puskemaan kuulokkeen pois päästä jotta voi puskea iskän korvaa. Perus lapsen lailla hän ei välitä onko iskällä paitaa päällä. Kissalle se on ihan se ja sama upottaako hän kyntensä vaatteeseen vai ihmisen ihoon. Vain lopputuloksella on merkitystä: mahdollisimman lähelle omaa ihmistä! 

Ai niin, unohdin melkein aiheen vaatteet kissakodissa. Meillä ei oikeastaan käytetä minkään värisiä vaatteita, meillä käytetään kissankarvan sävyttämiä vaatteita. Lisäksi useat vaatteemme on ilmastoitu kissojen toimesta; yksi sun toinen vaate on reikäinen joko rinnuksilta tai olkapäältä, riippuen siitä kuka kissoista viihtyy eniten kenenkin iholla 

Meillä on kissakoti, olemme kissaperhe. Se on yksi niistä elämän valinnoista, jotka näkyvät jokaisessa huoneessa, sohvassa, vaatteessa ja melkein jokaisessa kahvikupissa. En vaihtaisi sitä pois. 

PS. kuvia kissaperheemme jäsenistä löytyy  Instagramista 

PPS. unohdin mainita että karvoja on ihan kaikkialla missä kissat liikkuu, myös keittiökoneissa....

ja tämä on vielä pientä....